top of page

vertailussa markkinointi somessa ja porrasnäytöillä

DOOH-JA-SOME-MARKKINOINTI-VERTAILUSSA-KLINEN.png

Kuulemme useilta yrityksiltä kuinka he tekevät jo markkinointi SoMessa ja eivät täten koe tarvitsevansa käyttöönsä useampia markkinoinnin kanavia. Ajattelimmekin sen takia kertoa hieman SoMen ja muiden markkinointikanavien (erityisesi porrasnäyttöjen) yhdistelemisen luomista mahdollisuuksista.

somesta on helppo aloittaa

Sosiaalinen media on hyvin usein ensimmäinen mainonnan kanava jota yritykset käyttävät käynnistäessään mainontaa. Eikä suotta. Onhan SoMe mainonta on kohtalaisen halpaa ja sen avulla voit hyvin tavoittaa potentiaalisia asiakkaita, sekä sitä on myös kohtalaisen helppo hallinnoida yrityksen sisäisesti ilman suurempaa kokemusta markkinoinnista.

 

Personoidun sisällön ollessa erittäin tärkeää uskottavuuden rakentamisen kannalta SoMessa, on SoMe:sta kuitenkin usein vaikea lopulta konvertoida liiketoiminnan kannalta hyödyllistä liikennettä joko verkkosivuille tai liikkeeseen. Voikin ajatella, että SoMe onkin kuin hyvä kalastusjärvi - Kaikki ovat kuulleet, että sieltä saa paljon kalaa joten siellä onkin nyt koko kylä kalastamassa, jolloin saalis jää hieman ohueksi kaikilla ja jää jopa kokonaan ilman saalista.

 

Erilaiset DOOH kampanjat kuten esimerkiksi porrasnäytöt ovatkin oivat tapa tehdä brändistäsi tunnettu myös SoMen ulkopuolella. Brändin tunnettavuuden kasvaessa sitä on luonnollisesti huomattavasti helpompi markkinoida myös SoMessa. Kuvitellaan taas tilanne jossa asiakkaanne ovat huomanneet mainoksenne digitaalisella ulkomainospinnalla. Asiakkaat pitävät yritystänne helpommin luotettavana ja täten klikkaavat myös mainoksiasi helpommin SoMenkin puolella. Saat siis käytännössä DOOHin, eli porrasnäyttöjen avulla paremmat kalavehkeet tuolle ruuhkaiselle järvelle.

toistomäärä ja mainosten mieleenjääminen
porrasnäyttöjen etuna

Käsittelimme blogitekstissämme toistomäärien vaikuttavuutta mainonnan tehokkuuteen. Markkinoinnissa puhutaan usein ''Rule of 7'' säännöstä, jonka mukaan mainos tulisi nähdä tunnistettavasti vähintään 7 kertaa ennen kuin asiakas muistaa sen. Useiden toistokertojen saaminen voi olla vaikeaa SoMe markkinoinnissa, jossa ongelmana on varsinkin ''mainos sokeus'' jossa asiakkaat näkevät niin paljon mainoksia, etteivät oikeastaan kiinnitä mihinkään mainokseen huomiota. Vai muistatko itse mikä on viimeisen näkemäsi mainos SoMessa? SoMessa ja muutoinkin internetissä on myös mahdollista käyttää erilaisia Adblockereita, jolloin mainokset voivat jäädä kokonaan näkemättä. 

Porrasnäytöllä näytettävä mainonta on ratkaisee näitä SoMe mainonnan ongelmia. Porrasnäytöllä näytettävä mainoksesi toistetaan vähintään kerran minuutissa ja tutkimustemme mukaan asukkaat kävelevät sen ohi keskimäärin 5 kertaa päivässä. Täten ''Rule of 7'' tulee täyteen jo kahdessa päivässä! Porrasnäytöillä tehdyt mainoskampanjat ovatkin loistava valinta jos haluat tehdä brändistäsi tunnetun ja saavuttaa ''Top Of Mind'' palveluntarjoajan aseman tietyllä alueella.

digitaalisesta ulkomainonnasta lisätehoa myös some markkinointiin

SoMen tykkäysten yms. ollessa kohtalaisen hyvä mittari siitä miten paljon jokin asia ihmisiä kiinnostaa, on heidän fyysinen sijaintinsa (asuinpaikka/liikkumispaikka) usein paljon relevantimpi tieto heidän elämästään.

 

Pysytään kalastus esimerkissä ja kuvitellaan, että kaikki kalastajat ovat tykänneet Facebookissa kalajärven kaupan tiedotteista, joten heitä luultavasti kalastaminen kiinnostaa. Tällöin mainostajat näyttävät heille mainoksia erilaisista kalastukseen liittyvistä välineistä ja saavat varmaan kauppojakin aikaan. Ajattele, kun näyttäisitkin kalalammen lähellä sijaitsevan talon porrasänytöllä mainosta, että ''täältä meiltä saatkin esimerkiksi hyttysmyrkkyä tai kalastusmatoja''? Tai mitä jos kertoisitkin kaikille 50km säteellä asuville ihmisille, että ''Suomen paras kalalampi sijaitsee ihan tässä naapurissa, tule tänne kalaan!''? Tämän kaltaisissa tilanteissa taas DOOH ja erityisesti porrasnäytöt astuvat isoon arvoon. Porrasnäyttöjen avulla tiedät maantieteellisesti tarkasti missä kampanjasi asukkaat asuvat. Tiedät myös, että havaitessaan mainoksesi, he ovat kulkemassa siitä ohi eli he ovat suurella todennäköisyydellä menossa tekemään jonkinlaista ostopäätöstä tai sitten ovat menossa kotiin, jossa he voivat rauhassa tehdä esimerkiksi nettiostoksensa.

miten aloitan mainostamisen
porrasnäytöillä?

Olet varmasti nyt kanssamme samaa mieltä siitä, että molemmat markkinoinnin tavat, niin digitaalinen ulkomainonta porrasnäyttöjen avulla kuin perinteinen SoMe markkinointikin ovat tehokkaita tapoja saada lisää asiakkaita ja kasvattaa myyntiä. Ota yhteyttä myyntiimme tai jätä yhteydenottopyyntö niin asiantuntijamme suunnittelevat kanssanne sopivanlaisen kampanjan jossa otetaan huomioon myös sosiaalisen median markkinointinne ja luodaan porrasnäytöillä tätä tukeva strategia. 

JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ
omapaja-klinen.png
KUMMITILA_sininen (1) (1).png
PSOAS%20LOGO_edited.png
kotipizza-klinen-oulu.png
aurea-lkv-klinen_edited.png
Lampo1_logo.png
logo-linnanmaan_apteekki.png
exit-logo-klinen.png
ruokaboksi-logo-klinen.png
canit_logo_klinen.png
aida-klinen_edited_edited.png
kauppuri5-klinen.png
eezy-vmp-oulu-klinen_edited.png
passikuva-suomi-klinen-porrasnäyttö.png
BUSINESS-OULU_edited.png
niemi_fin_valk_pohja_edited.png
arvojes-klinen.png
bottom of page