klinen tarjoaa
veloituksettoman
digitaalisen ilmoitustaulun taloyhtiölle
_edited.jpg)
Olemme kehittäneet konseptin, jossa tarjoamme taloyhtiöille mahdollisuuden hankkia täysin veloituksetta digitaalisen ilmoitustaulun. Näyttö on mahdollista pitää veloituksettomana nyt ja tulevaisuudessa, sillä näyttöpinta-ala on jaettu kahtia siten, että toinen puoli on taloyhtiön ja teidän sidosryhmienne vapaassa käytössä ja toiselle puolelle me KLINEN:illä näytämme yhteyistyökumppaniemme tiedotteita ja mainoksia.
Näyttöä voitte käyttää digitaalisena ilmoitustauluna, jolloin saatte hoidettua esimerkiksi tiedottamisen ja muut mahdolliset ilmoitusasiat kustannustehokkaasti ja näppärästi. Digitaalisen ilmoitustaulun avulla taloyhtiön yleisilme pysyy siistinä ja selkeänä, kun erilaisia lappuja ei ole liimailtu pitkin ilmoitustaulua ja käytäviä.
Porrasnäyttöjämme on käytössä jo lähes 50 rappukäytävässä ja määrä kasvaa kokoajan!
KLINENin porrasnäyttö on helpottanut ja nopeuttanut tiedottamista taloyhtiössämme.
meistä

Me KLINEN:illä olemme vuonna 2020 perustettu oululainen yritys, jonka tavoitteena on tuoda digitaaliset porrasnäytöt vakiintuneeksi osaksi jokaista suomalaista taloyhtiötä. Juuremme ovat vahvasti Oulussa, mutta toimimme nykyisin jo muissakin kaupungeissa.
Omakohtaisten kokemuksiemme perusteella olemme tunnistaneet tarpeen tiedottamisen digitalisoinnille. Taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä täytyy olla mielestämme väline, jolla tiedotteet saadaan asukkaille ilman tulostinta, näppärästi suoraan kotikoneelta. Reaaliaikaisen digitaalisen viestinnän avulla taloyhtiön ilmoitustaulun tiedotteet pysyvät helpommin selkeinä ja ajankohtaisina.
Haluamme kasvattaa paikallista yhteisöllisyyttä tuomalla tietoa esimerkiksi alueen tapahtumista ja palveluista, sekä antaa yrityksille mahdollisuuden tavoittaa asiakkaansa nyt ja jatkossa.
Taloyhtiöitä on mukana tarinassamme jo yli 400 kappaletta ja määrä kasvaa kokoajan.
Käynnistimme toimintamme toteuttamalla yhdessä Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön kanssa palvelukokonaisuudellemme demojakson syksyn 2020 aikana, jonka aikana hioimme toimintatapamme ja prosessimme asiakkaidemme kannalta mahdollisimman toimiviksi ja vaivattomiksi.
Porrasnäyttöjen pinta-alasta 50% on varattu taloyhtiön, isännöinnin ja kiinteistönhuollon vapaaseen käyttöön. Toisella puolella KLINEN esittää yhteistyökumppaneidensa mainoksia ja tiedotteita. Voit lukea lisää meistä ja toiminnastamme myös sanomalehti Kalevan kirjoittamasta artikkelista.
Mainonnalla pyrimme tuomaan esille muun muassa paikallisia yrityksiä ja heidän tarjoamiaan palveluita, jotka on kohdennettu alueellisesti sopiviksi taloyhtiön asukkaille, jolloin asukkaat tietävät esimerkiksi millaisia työntekijöitä lähialueen yritykset etsivät tai mitä tapahtumia lähistöllä on.
Mainonnan avulla luodaan myös taloyhtiön asukkaille kohdennettuja alennuskoodeja, jolloin asukkaat pääsevät myös rahallisesti hyötymään näytöstä.

vastuullisuus
_pn.png)
Vastuullisuus on meille KLINEN:illä tärkeä elementti meidän jokapäiväisessä toiminnassamme. Haluamme valinnoillamme olla mukana luomassa viihtyisämpiä taloyhtiöitä ja yhteisöllisempää, sekä parempaa maailmaa. Tämän vuoksi olemme mukana #KUMMITILASSA tukemassa Oulun lastenklinikan pieniä potilaita. Lahjoitamme jokaisesta vuonna 2021 Ouluun asennetusta näytöstä 5 euroa Lastenklinikoiden Kummeille.